keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Crosby, Fanny (1820-1915) Tahdon laulaa kiitosta

.

Tahdon laulaa kiitosta



Katson Jeesukseen,
Hänen hyvyytensä siunaa elämäni.
Enkelten kuorot laulavat Hänelle ylistystä,
niin tahdon itsekin laulaa Hänelle kiitostani.


Laulullani haluan kertoa
Jeesuksen tiestä kuolemaan
ja että Hän elää
ja puolustaa minua Isän edessä.


Tahdon laulaa siitä, miten Jeesus kärsivällisesti
etsi minua
kulkien vuorilla, joilla harhailin.
Kerron, miten Jeesus kantoi minut,
eksyneen ja väsähtäneen lampaansa,
hellästi kotiin omaan laumaansa.


Kuulukoon ylistyslauluni aina taivaaseen asti,
missä taivaan juhlajoukko
Herran jalkain juureen polvistuen
ylistäen laulaa kiitostaan.
Siihen kuoroon yhtyen
tahdon minäkin laulaa Hänelle kiitosta
Hänen rakkaudestaan,
joka äärettömänä ja valtavana kuin meri
on tullut osakseni,
sillä Hän on maailmaa rakastanut.


Kohta saan jättää maisen majani,
nähdä paremman maailman ylhäällä.
Silloin lauluni soi kirkkaasti,
kanteleeni heleästi
ylistystä ja kiitosta
Hänelle,
joka kuoli antaakseen minulle elämän.

Fanny Crosby
The everlasting song
Lähde